Kuntavaaleissa on ehdolla myös Nokian JHL ry 105:n jäseniä.
Tässä heidän esittelynsä.

Toimin johtavana pysäköinnintarkastajana. Töitä olen tehnyt kattomaalarista lastenkodin ohjaajaan. Omaishoitajana kerkesin olemaan noin 10 v. Erilaisia luottamustoimia on matkan varrelle kertynyt. Vapaaehtoistyö on aina ollut osa elämääni. Tällä hetkellä tärkein asia elämässäni on 4 v lapsi, jonka kanssa seikkailen leikkipuistoissa, kirjastossa ja erilaisissa tapahtumissa.
Meidän on rakennettava kuntaa, jossa lapset ja nuoret saavat parhaat eväät elämään, ikäihmiset ja vammaiset henkilöt voivat elää esteettömästi ja itsenäisesti. Yhdenvertaisuus ei saa olla vain sana - sen on toteuduttava arjessa. Elinvoima syntyy toimivista palveluista, yrittäjyydestä ja kestävistä ratkaisuista. Mutta mikään ei toimi ilman työntekijöitä - heistä on pidettävä huolta, sillä hyvinvoiva henkilöstö tarkoittaa hyvinvoivaa kuntaa.
Haluan kunnan, jossa jokainen - vauvasta ikäihmiseen, kaikissa elämäntilanteissa - saa mahdollisuuden, kuuluu joukkoon ja tuntee olevansa arvostettu. Yhdessä voimme tehdä sen mahdolliseksi.
Olen ehdokkaana Nokian kuntavaaleissa numerolla 49.
Tanja Hakala

Moikka! Olen Jonne Nurmi, ja ehdolla kuntavaaleissa SDP:n listalla numerolla 65. Olen 35-vuotias koulunkäynninohjaaja ja koulutukseltani yhteisöpedagogi. Harrastuksiani ovat politiikan lisäksi musiikki, lavatanssit ja penkkiurheilu. Olen ehdolla, koska haluan olla lasten, nuorten ja koulujen henkilökunnan ääni päätöksenteossa. Tulevalla valtuustokaudella onkin tärkeää, että turvaamme kouluissa riittävän henkilökunnan ja teemme yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, jotta lapset ja nuoret saavat hyvät eväät elämäänsä. Työssäni näen näiden asioiden tärkeyden.
Nokia on kasvava ja vetovoimainen kaupunki. Samalla kun pidämme tätä yllä, on huolehdittava, että palveluiden laatu ja määrä pysyvät kehityksessä mukana. Myös luonto on huomioitava entistä paremmin päätöksissä.
Ole rohkeasti yhteydessä, kerron mielelläni lisää. Tsemppiä ja jaksamista sinulle, jatketaan työtä paremman huomisen puolesta.
-Jonne

Nimeni on Jyrki Kalliomäki, vaikkakin nokialaiset taitavat tuntea minut paremmin Yytinä. Synnyin 66 vuotta sitten Nokian vanhassa sairaalassa ja olen asunut Nokialla koko ikäni. Jäin eläkkeelle neljä vuotta sitten kaupungin töistä, joita ehdin tehdä 42 vuotta.
Olen huolissani nykyisestä leikkauspolitiikasta: lapsiperheiden köyhtyminen kasvaa, tavallisen ihmisen elämä vaikeutuu vauhdilla. Siksi lähdin ehdokkaaksi kuntavaaleihin nyt, ensimmäistä kertaa. Minulla on kaksi aikuista lasta ja tämän vuoden tammikuusta minusta tuli ensimmäistä kertaa pappa. Toivottavasti parin vuoden kuluttua voin tuossa lähikentällä potkia palloa poitsun kanssa. Eläkepäivät ovat sujuneet kaupungin salilla käyden sekä pyöräillen. Auttelen tuttavia ja taloyhtiössämme erilaisissa hommissa: viimeisimpiä töitä on ollut peräkärrysaunan rakentaminen kaverin kanssa. Nokian parhaimpia puolia on se, että luontoa on lähellä ja, että pyöräilyreittejä piisaa Pirkkalaan ja Sasiin saakka.
Asiat, joihin haluan Nokialla vaikuttaa ovat
- teot lapsiperheköyhyyden poistamiseksi
- terveydenhuolto sujuvammaksi
- lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet
Jatkan lauseita:
JOS MINUN PITÄISI MUUTTAA POIS NOKIALTA, en kyllä muuttaisi. Nuorempana tosin haaveilin muuttamisesta maalle, omaan rauhaan.
EMÄKOSKEN SILLALLA AJATTELEN lapsuuden Koskenmäkeä
NOKIAN UUTEEN UIMAHALLIIN on saatava voimailutila.

Nimeni on Mia Tervo, olen 48-vuotias paljasjalkainen nokialainen. Sarpattiin muutin vuonna -95. Perheeseeni kuuluu aviomies ja minulla on kaksi aikuista lasta. Työskentelen Nokian kaupungilla JHL:n pääluottamusmiehenä neljänä päivänä viikossa ja yhden päivän Koskenmäen koululla koulunkäynninohjaajana. Olen osallistunut kaupunginvaltuuston kokouksiin useamman kerran varavaltuutettuna, Nokian kuntavaaleissa olen nyt ehdolla toista kertaa.
Vapaa-aikaani vietän ay-toiminnassa eli sihteerinä Nokian JHL 105:ssä sekä SAK:n Nokian paikallisjärjestössä. Viime keväänä minut valittiin Julkisten ja hyvinvointialojen liiton, JHL.n hallituksen varajäseneksi. Jäljelle jäävänä vapaa-aikana pyrimme retkeilemään asuntoautollamme mahdollisimman paljon. Parasta Nokialla on luonto. Luonnossa liikkuminen ja oleskelu lisää terveyttä ja hyvinvointia.
Tärkeimmät asiat, joihin Nokialla haluan vaikuttaa ovat:
- Hyvät ja turvatut työolosuhteet kaupungin työntekijöille.
- Kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen.
- Palveluiden säilyttäminen kaupungin järjestämänä ja lähellä kaupungin asukkaita.
- Vapaan sivistystoiminnan ja kulttuurin tukeminen.
- Jäljellä olevien pienten koulujen säilyttäminen.
Jatkan lauseita:
SARPATTI ON kotini. Vihnusjärven rannoilla on mukava retkeillä ja nauttia lähiluonnosta. Toivon, että kerrostalomme ovat pystyssä vielä vuosia!
Yhdistyksemme tukee kunta- ja / tai aluevaaliehdokkaiksi asettuvia Nokian jhl ry 105.n jäseniä sadalla (100 €) eurolla vaalityössä.
Lisätietoja ja hakuohjeet antaa taloudenhoitaja Lea Mäenpää lea.maenpaa1@gmail.com

Kevättalven tervehdys!
Päivät ovat pidentyneet ja kevät lähestyy!
KVTESin palkkausjärjestelmä muuttuu ja sen myötä myös Nokialla on alkanut tasopalkkatyöryhmän työ. Kevään aikana neuvottelemme kaikille KVTESin liitteille tasopalkat, joiden pitäisi tulla voimaan syyskuun lopussa. Mukana työssä on myös alakohtaiset luottamusmiehet, jotka ovat oman ammattialansa asiantuntijoita.
Maaliskuussa on yhdistyksemme kevätkokous, johon ilmoittautuminen on avoinna 3.3. asti. Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot pyydämme osoitteeseen nokianjhl105@outlook.com
Huhtikuussa yhdistyksemme täyttää 80 vuotta ja silloin pidetään myös alue- ja kuntavaalit. Muistakaa äänestää työväenpuolueiden ehdokkaita!
Ottakaa matalalla kynnyksellä yhteyttä, jos tulee jotakin kysyttävää mieleen!
Terveisin Mia Tervo, KVTES pääluottamusmies p. 0503956180 mia.tervo@nokiankaupunki.fi
Tapahtumia 2025
Nokian työväen teatteri
Jäsenhankintaa
Uuden jäsenen hankkija saa lahjakortin Cafe Frida:an, jossa voitte yhdessä uuden jäsenen kanssa käydä kahvilla.
Lahjakortin saat kun jäsenyys on vahvistettu ja näkyy sekä liiton rekisterissä että Nokian yhdistyksessä.
Hankkimasi jäsenen voit ilmoittaa yhdistyksen
sähköpostiin nokianjhl105@gmail.com



